JHTC:n “Viimeinen Tango Hangossa” 8.-10.4.2022

JHTC:n viimeinen tennisviikonloppu Hangossa pelataan 8.-10.4.2022.

Tervetuloa tälle meille hyvin merkitykselliselle tennisviikonlopulle keväiseen Hankoon, Ystävät Hyvät! Olemme vuosia järjestäneet suosittuja kesätenniskursseja, sekä syksyllä & talvella vauhdikkaita tennisviikonloppuja Suomen Hangossa, mutta valitettavasti kaikki päättyy aikanaan.

Pelit ja treenit vedetään Hangon Cupliksessa, mutta valitettavasti voimme ottaa tennisviikonlopulle ainoastaan 16 pelaajaa, koska Cupliksessa on vain neljä tenniskenttää. Tule yksin, kaksin tai kaveriporukan kanssa tälle nostalgiselle tennisviikonlopulle, josta ei varmasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu!


Lauantaina juhlistamme viimeistä iltaamme Hangossa, ja varmasti illasta tulee ainakin hetkittäin hyvinkin tunteikas, koska olemmehan sen verran kauan toimineet kanssanne Hangossa. Kiitämme jo etukäteen teitä kaikkia näistä yhteisistä vuosista ja ikimuistoisista hetkistä. Meillä on ollut aivan mielettömän kivaa kanssanne Hangossa, emmekä unohda näitä muistoja koskaan, olette ikuisesti matkassamme, Vamos!


Kyseisen tennisviikonlopun ohjelmasta sen verran, että perjantaina käymme yhdessä syömässä treenien jälkeen, ja lauantaina juhlistamme hieman isommin päätösiltaamme Hangossa. Lopullisen ohjelman viikonlopusta tulette saamaan hyvin pian.

“VIIMEINEN TANGO HANGOSSA” TENNISVIIKONLOPUN PELIAJAT:

  • perjantai klo 18.00-20.00
  • lauantai klo 10.00-12.00 ja klo 15.00-17.00
  • sunnuntai klo 10.00-12.00

Toivottavasti Sinäkin olet mukana leikissä hauskassa 8.-10.4., Ystävä Hyvä?!

“Viimeinen Tango Hangossa” tennisviikonlopun hinta: € 365,00 / hlö sis. alv. 

Tiedustelut:
Johan Öller
Tel: 044 944 9849
Email: info@jarihedmantennis.fi


JHTC – Mukavien Ihmisten Tenniskoulu!